Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut kameroista, mutta kun ostin ensimmäisen oman järjestelmäkamerani vuonna 2010, kuvauskärpänen puraisi – ja lujaa. Aluksi kuvasin harrastelumielessä kaikkea eteen tulevaa, kunnes harrastus vakavoitui ja pääsin kotipaikkakuntani Juankosken valokuvaamolle töihin 2012-2013. Tämän jälkeen lähdin opiskelemaan media-alaa Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaan. Opiskelin 2013-2019 mediatiedettä pääaineena ja valo- ja videokuvausta sivuaineena. Suoritin valokuvauksen perusopinnot keväällä 2016 ja valmistuin myös taiteen kandidaatiksi. Viimeistelin maisterin tutkinnon ja graafisen suunnittelun sivuaineen vuonna 2019. Nykyään toimin monipuolisena media-alan yrittäjänä pääosin Jyväskylässä. Teen valokuvausta, videokuvausta ja graafista suunnittelua sekä yksityisille ihmisille että yrityksille. Kuvaan eniten muoto- ja tapahtumakuvia kuten häitä, yrityksiä ja erilaisia edustuskuvia, mutta mieleni on avoin kaikenlaisille luoville projekteille!